Opettajan ja oppilaan suhde

Allekirjoittaneelle Kierkegaardin filosofia on perin kaunista sen hennon armottomuuden vuoksi (kaikista musertavinta on ehkä uskon hyppy tuntemattomaan). Ja vaikka kovin kristinusko oksettaakin, ei Kierkegaardin ajatukset luo minkäänlaisia vastenmielisiä tuntemuksia. Hän vihasikin kirkon toimea orjuuttaa jäseniään toivoen ihmisten etsivän oman henkilökohtaisen uskonsa. Suuren ajattelijan tavoin Kierkegaard ei tehnyt elämänsä aikana kuin kolme kuukautta rehellistä töitä: muun ajan hän opiskeli ja kirjoitti rikkaan kauppiasisänsä rahoilla.

 

“Jotta oppilas nyt saavuttaisi totuuden, on opettajan tuotava se hänelle, eikä siinä kaikki, opettajan on myös annettava hänelle edellytys totuuden ymmärtämiseen. Jos näet oppilaalla olisi omassa itsessään edellytys totuuden ymmärtämiseen, silloin mieleenpalauttaminen riittäisi: sillä kuten totuutta kysyttäessä vastaus sisältyy jo kysymykseen, samoin sisältyy totuuden ymmärtäminen ymmärtämisen edellytykseen.” 

- Soren Kierkegaard, Filosofisia muruja

 

Tämä opettaja on jumala (1). Jumala kuitenkin ylittää käsitteen “opettaja” rajat. Epätotuudessa oleva oppilas voidaan nähdä olevan vapaa totuudesta, ja tästä voidaan syyttää vain oppilasta itseään, sillä kuka muu asettaisi hänet tuohon asemaan? Oppilas on kuitenkin “ulkopuolella”, suljettuna. Mutta jos kerran oppilas on itse itsensä saattanut tuohon ulkopuoliseen asemaan, eikö hän voi siitä myös itse vapautua? Vapautuminen luonnollisesti vaatii oppilaan tahtoa. Oletetaan, että oppilas saa herätteen (pelkästään herätteen) opettajaltaan. Jos hän tämän lisäksi pystyy tahtonsa avulla vapautumaan itse suljettuna olemisestaan, hän ei huomaa vapautuvansa: “Mikäli hänen oma tahtonsa riittäisi vapauttamaan hänet, katoaisi vankeusaika vapautuksen hetkellä jälkeä jättämättä menneisyyteen eikä hetki saisi ratkaisevaa merkitystä; hän oli ollut tietämätön siitä, että hän piti itseään vankina, ja nyt hän vapautti itsensä.” 

Jumalaa opettajana ei voida siis pelkästään sisällyttää opettajan käsitteeseen. Kierkegaard kutsuu oikeaa opettajaa vapahtajaksi, lunastajaksi ja ennen kaikkea sovittajaksi. Tällainen opettaja ei ikinä poistu oppilaan sydämestä, ja jos oppilas hänet unohtaisi, hän vaipuisi takaisin entiseen olotilaansa. Vaikka oppilas on kiinni totuudessaan, ei hän voi sokraattisella tavalla unohtaa opettajaansa: Sokratesta Kierkegaard käsittelee sen takia, koska teos alkoi Sokrateen opettajamallin pohdiskelusta - siitä miten oppilas saadaan löytämään totuus, opettajan ollessa totuuden kätilönä. Ihmisen on nimittäin mahdotonta alkaa etsimään sellaista mitä hän ei tiedä, tai sellaista mitä hän tietää. Edellinen on mahdotonta sen takia, että asiaa jota ei tiedä on mahdotonta etsiä, ja jälkimmäinen siksi, että tiedetty asia on jo ihmisen tiedossa.

Kun oppilas siirtyy epätotuudesta toteen, Kierkegaard kutsuu muutosta kääntymykseksi. Oppilaassa tapahtuu muutos ei-syntyneestä syntyneeksi. Oppilas uudestisyntyy. “Hän ei vielä tunne maailmaa, johon syntyy, sitä, onko maailma astuttu, onko maailmassa myös toisia ihmisiä; ihmisiä on näet mahdollista kastaa suurin joukoin, mutta uudestisyntyminen joukolla on mahdotonta.” Jos hetkellä on ratkaiseva merkitys, ei ihminen voi palata enää menneisyyteen eikä saata pohtia sitä.

 

Viitteet

1. Kierkegaardin alter ego Johannes Climacus sanan “Gud”, Jumala, sijasta lähes aina sanaa “Guden”. Teoksen suomentaja Janne Kylliäinen suomentaa sen sanaksi “jumala”.